Ruskeasuon koulussa soi nyt Karelia-sarja
(Helsingin Sanomat 8.11.2002)
Ensi keskiviikkona Teemu Kinnunen tietää jo täsmälleen,
missä kohdassa tamburiinin pitää helähtää ja Jessie Kokkonen muistaa soittaa syntetisaattorikuvionsa kaksi kertaa peräkkäin.
Nyt sovitus Jean Sibeliuksen Karelia-sarjasta (1893) on helsinkiläisen Ruskeasuon koulun musiikkiluokassa paikoin vielä hakusessa. Syytä voi olla siinäkin, että musiikinopettaja Juha Salo joutuu orkesterin johtamisen lisäksi soittamaan pianoa, kun pianisti on kipeänä.
Toivottavasti hänelle ei käy niin kuin huilistille, joka on ollut poissa harjoituksista jo viikkoja... Häntä puri nimittäin hevonen sormeen.
Kukaan 16-henkisestä kokoonpanosta ei kuitenkaan huolehdi. Ruskeasuon koululla - eli hienommin liikuntavammaisten oppimis-, palvelu- ja kehittämiskeskuksessa - on totuttu suuriin lavaproduktioihin. Totta kai niihin liittyy aina ylämäkiäkin. Mutta mihinpä ei sähköpyörätuolilla pääsisi!
Tämänvuotinen ponnistus, 15-minuuttisen klassisen orkesterisävellyksen esittäminen oppilaille, vanhemmille ja henkilökunnalle, liittyy koulun uuden asuntolarakennuksen avajaisiin. Sen myötä muutkin pääsevät tutustumaan kouluun: tiistaina on avointen ovien päivä ja oppilaiden kuvataidenäyttely auki läpi viikon.
Juha Salo, 46, no opettanut musiikkia Ruskeasuolla jo viisitoista vuotta, ja yhtä kauan opetukseen on nivelletty pitkäjänteisempiä musiikkihankkeita. "Viime vuonna tehtiin Timo Kojon kanssa cd-levy, ja aiemmin on soitettu mm. kansanmusiikkia ja säestetty vierailevia laulajia kuten Jussi Raittista."
Karelia-sarjaakin Salo johtaa jo kolmatta kertaa. "Se soveltuu erityissoittajille hyvin: se on rytminen, ja melodiat ovat kauniita, kansanmusiikkipohjaisia. Sinfonian tapaan kehitelty teos ei sopisi näin eri-ikäisten ja eri tavalla soittavien kokoonpanolle. Tosin tätäkin teosta varten on tehty todella paljon sovitustyötä."
Hankaluudet ovat konkreettisia. Jollakulla ei käsi toimi, ja rumpupalikka on kiinnitettävä ranteeseen hihnalla. CP-vammaisen voi olla vaikea hahmottaa perinteistä nuottikirjoitusta, ja silloin tarvitaan toisia kuvaamisen tapoja.
Kaarlo Uusitalon ja Markku Kaikkosen kehittämä kuvionuottisysteemi on yksi mahdollisuus, mutta Salo käyttää vieläkin yksinkertaisempia väri- ja merkkisymboleita.
"Ne auttavat hahmotusta, ja sitten melodiahahmot on helpompi oppia ulkoa korvakuulolta. Tähän teokseen olen myös nuotintanut toistasataa sivua nuotteja eri soitinryhmille ja soittajille. Jokaisella on tehty tilaustyönä omat."
Karelia-sarjassa on mukana monta oppilasta, jolla ei ole yhtään kokemusta laajan teoksen esittämisestä, ja nuorimmat ovat yhdeksänvuotiaita. Lisäksi mukana on pari muuta koulun opettajaa, entisiä oppilaita ja oppilaiden vanhempia. Viulistina on työkseen kansallisoopperan orkesterissa soittava Tiina Ylinen-Latvala.
"Kaiken pitää kuulostaa hyvältä", Salo selvittää. "Mutta se ei tarkoita, että vammaiset soittajat vain heiluttaisivat masee sisälle toisella tavalla, ja voimakas eläytyminen muokkaa koko henkistä olemusta, luo väyliä sellaiseen psyykkiseen eheytymiseen, joka voi olla vaikeavammaiselle muuten hankalaa.
Toki orkesterissa oppii myös yhteistyötä, luottamusta ja myös tasa-arvoa. Nytkin kesken harjoituksen yksi soittavista aikuisista tekee virheen - ja vielä ammattimuusikko! Siinä suhteessa kaikki soittajat ovat yhtä inhimillisiä.
Neljäsluokkalainen Juha Pesonen, rumpali, nyökyttelee. "Kyllä Karelia-sarja on hieno biisi! Mutta myös vaikea, minullakin on kädet melkein krampissa koko kappaleen ajan, kun pitää olla valmiina. Mutta siinä on juuri sopivaa haastetta meikäläiselle. Harjoittelen kotona yksinkin. Vaikkei muita soittimia kuule, siellä ne päässä roksottavat."
Juhalle Sibelius oli koko lailla uusi tuttavuus. Syksyn aikana tunneilla on kuunneltu hänen muutakin musiikkiaan, ja opettaja on kertonut säveltäjästä: nyt takana on mittava matka 85 vuotta täyttävän Suomen musiikkiin ja muuhunkin kulttuurihistoriaan.
Yhdeksäsluokkalainen Jessie ja neljäsluokkalainen Antton Puonti soittavat Karelia-sarjassa syntetisaattoreita ja kertovat pelänneensä kappaletta etukäteen. "Kuuntelimme sen levyltä, ja se kuulosti ihan mahdottomalta", Jessie sanoo. "On ollut stressaavaa", Antton lisää. "Klassinen musiikki on vaikeampaa soittaa kuin kevyt."
<= Takaisin